Kävin viimeksi parturilla vuoden 2003 syyskesällä. Muistelen noita aikoja usein; pitkiä, kauniita päiviä, illan pehmyttä hämärää, kosteana kuultavaa virran kalvoa, kaskaiden siritystä, sammakoiden kurnutusta. Elämä oli helppoa ja onnellista. Käyskentelin niityn laidalla iltapäivän raukeudessa; katselin rakastavaisia soutamassa lammella; seurasin pienten nisäkkäiden ensimmäisiä haparoivia askeleita. Kun sitten kaipasin lepoa kävelyn päätteeksi, riisuin keveät kenkäni ja istahdin rantakivelle huljuttelemaan jalkojani järviveden viileydessä, josta jo saattoi aistia lähestyvän syksyn tummuuden, varjot, talvisen viiman lumivaipan peittämällä lakeudella...
Miksi, miksi sen täytyy olla Iäksi Mennyttä? Miksi minulle aina käy näin? Oi, miksi Minä Olen Minä Enkä Joku Toinen? Mutta oi, oi, oi Onnea, kuitenkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti